Itsehallinto vai yhdenvertaiset mahdollisuudet peruspalveluihin

Otsikon kysymys kuulostaa provokatiiviselta mutta pohjautuu perustuslakiin.

Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua asukkaiden itsehallintoon. Kunnilla on verotusoikeus. Näin kertoo perustuslaki. Se antaa perustuslain suojan myös useille perusoikeuksiksi määritellyille kansalaisten oikeuksille. Lainsäätäjiä ja -tulkitsijoita ja hallinnon asiantuntijoita pitkään puhuttanut teema on ollut se, miten kunnallinen itsehallinto voi vaikuttaa kunnan asukkaan palveluiden laajuuteen ja sisältöön ja siten eri kunnissa asuvien ihmisten yhdenvertaisuuteen. Kuntien edellytykset tuottaa lakisääteisiä palveluita ovat jo pitkään olleet perin erilaiset kuntien olosuhteiden eriytyessä. Kyse on siis siitä, mitä tehdään, kun perustuslakiin kirjatut kunnallisen itsehallinnon turva ja kaikkien ihmisten yhdenvertainen oikeus mm. sivistys- ja sosiaalipalveluihin näyttävät olevan keskenään ristiriidassa.

Kuntien tilinpäätöksiä luetaan usein peilaamalla talouden tunnuslukuja kuntalain 118 §:ssä asetettuihin arviointikriteereihin. Jos talouskriteerit täyttyvät, kunnan itsehallinto on vaakalaudalla ja edessä prosessi, jossa kuntia liitetään yhteen. Reagointi tapahtuu yleensä pitkällä viiveellä. Ennen kuin tähän pisteeseen on tultu, kunnalliset palvelut ovat laahanneet henkitoreissaan jo vuosikausia, eivätkä perustuslain tarkoittamat yhdenvertaiset oikeudet lain tarkoittamiin palveluihin ole tosiasiassa toteutuneet. Perustellusti voi kysyä sitäkin, edistääkö kahden tai useamman väestörakenteeltaan ikääntyneen, korkeasta työttömyydestä kärsivän muuttotappiokunnan yhdistäminen palvelutuotannon tolpilleen saattamista.

Kuntien eriytymiskehitystä on tutkittu runsaasti. Viimeisin, valtiovarainministeriön rahoittama ja Turun yliopiston toteuttama tutkimus valmistus joulukuussa 2019. Nyt valtiovarainministeriö on käynnistänyt uuden selvityksen siitä, miten kuntien eriytymiskehitys voitaisiin huomioida kuntalainsäädännössä ja kuntien tehtäviä koskevassa erityislainsäädännössä. Tutkimuksen tekee Itä-Suomen yliopisto. Yhtenä näkökulmana on juuri se, voitaisiinko kriisikuntamenettelyn käynnistäjiksi asettaa myös palveluiden turvaamiseen liittyviä kriteereitä nykyisten talouskriteerien ohella.

Olennaisempaa kuin itsehallinto itseisarvona on se, että järkevillä rakenteilla ja ratkaisuilla turvataan kansalaisten oikeudet peruspalveluihin ja edistetään asukkaiden hyvinvointia kestävän talouden pohjalta myös tulevaisuudessa. Tällöin on huomioitava myös se, että kuntien eriytymiskehitys tullee mitä todennäköisimmin jatkumaan, jolloin käytännössä myös palvelutarve – millaisia palveluita tarvitaan ja millä volyymillä – tulee vastaavasti vaihtelemaan kunnittain hyvin voimakkaasti.