Takaisin blogisivulle

Kiusataanko vai luotetaanko?

13.11.2020

Ensi keväänä ovat kuntavaalit. Ehdokkaiden haku on täydessä käynnissä. Ykköstavoitteena kuuluu olevan listojen täyteen saaminen. Netistä löydät lomakkeet, valitse vain makuun sopiva viiteryhmä.

 

Ilmiö, jota kiusaamiseksi kutsutaan, pulpahtaa säännöllisin väliajoin julkisen keskustelun ykkösaiheeksi. Sana itsessään on kiusallinen ja jopa hiukan vähättelevä. Jos koululaista pahoinpidellään, työtoverin työtä häiritään ja sabotoidaan, yhteisiä asioita hoitavasta kansalaisesta levitetään sosiaalisessa mediassa valheita ja työtoverin väitetään syyllistyneen halveksittavaan tekoon, näille kaikille löytyy aivan konkreettinen teonkuvaus -useimmiten rikoslaissa. Puhuminen kiusaamisesta on kuin hyssyttelyä, jonka alle peitetään tekojen todellinen vakavuus.

 

Julkisessa keskustelussa esiin noussut huoli on, löytyykö kuntapäättäjiksi motivoituneita yhteisten asioiden hoitajia, kun palkkana saattaa olla ”kiusaamisen” kohteeksi joutuminen, trollaaminen sosiaalisessa mediassa ja pahimmillaan koti- ja mielenrauhan menettäminen. Esimerkkinä saman kolikon toisesta puolesta on kuluvana syksynäkin esiin noussut kuntajohtajien asema. Kuntajohtajasta saattaa löytyä päättäjän ahdistukselle sopiva maalitaulu siellä, missä vaikkapa väestön vanheneminen ja väheneminen ja kuntatalouden heikkeneminen ajavat niin virkamiehiä kuin päättäjiäkin ahdinkoon. Pahimmillaan hyökkäyksissä on ns. maalittamisen piirteitä.

 

Aivan kädettömiä näiden ilmiöiden edessä ei olla. Kunnilla on työsuojelulliset velvollisuudet puuttua työntekijöihinsä kohdistuvaan epäasialliseen käyttäytymiseen. Normit löytyvät työsuojelulainsäädännöstä ja kuntalaista. Viime kädessä kunnanhallituksella ja valtuustolla on valta ja velvollisuus puuttua asiaan, jos kyse on luottamushenkilön epäasiallisesta käytöksestä. Jos teot täyttävät rikoksen tunnusmerkistön, ne on mahdollista saattaa poliisitutkintaan. Hyvät käytännöt ja vahvistetut viestintäohjeet ja käyttäytymisohjeet antavat puitteet kommunikaatiolle. Julkisuus lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Sosiaalisessa mediassa ovat voimassa kuitenkin samat periaatteet kuin ylipäätään julkaisutoiminnassa.1

 

Pelkkien sääntöjen varassa hyvää yhteistyötä tuskin rakennetaan. Julkishallinnossa toiminnan keskeinen perusta on luottamus. Luottamukseen tarvitaan vähintään kaksi osapuolta ja luottamus on aina toimiakseen molemminpuolista. Luottamusta voidaan aina tukea hyvillä ohjeistuksilla, säännöillä ja keskinäisillä sopimuksilla. Lähtökohtana on kuitenkin se, miten itse kukin toimii ja minkälaista ilmapiiriä ja vuorovaikutusta haluaa rakentaa. Filosofin tapa ilmaista luottamusta voi olla vaikkapa tämä: ”Luottamus on monitasoinen ilmiö, joka syntyy hetkellisten kokemusten, vastavuoroisten sopimusten ja aitojen sosiaalisten suhteiden kautta.”2