Ehdollinen hankintapäätös todettiin hankintalain vastaiseksi

Hankintapäätöksessä oli asetettu hankintasopimuksen ehdoksi se, että voittaneen tarjoajan ja kolmannen tarjoajan välinen patenttikiista ratkeaa voittaneen tarjoajan eduksi. Hankintayksikkö oli päättänyt käyttää kolmannen tarjoajan tuotetta, kunnes patenttikiistaan saadaan lainvoimainen ratkaisu. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ollut ilmoitettu mahdollisuudesta tehdä hankintapäätös ehdollisena hankintapäätöksessä todetuin tavoin. Voittanut tarjoaja oli sitoutunut noudattamaan JYSE 2014 Tavarat -ehtoja. Sopimusehdoilla oli vähennetty tarjottujen tuotteiden…

Lue lisää

Mitä jäi vuodesta 2020 käteen?

Korona tuntuu päättyvänä vuonna peittäneen alleen lähes kaiken muun, mutta ei kulunut vuosi ole pelkkää koronaakaan ollut. Toisaalta koronan myötä moni asia on saanut hyvällä tavalla tuulta alleen.   Lainsäädäntöuudistukset ovat edenneet, niistä tietysti tärkeimpänä SOTE-uudistus. Sitä koskeva hallituksen esitys lähetettiin eduskunnan täysistunnon myllystä 14.12.2020 erinäisiin valiokuntiin lausuntokierrokselle. Tätä sotesopaksikin nimettyä palvelurakenteen uudistusta on viritetty…

Lue lisää

Hankintayksikkö velvoitettiin kansallista hankintaa koskevassa asiassa maksamaan hyvitysmaksu

Väistötiloja koskeva hankintasopimus oli jo allekirjoitettu. Valittaja vaati hyvitysmaksua, koska voittaneen tarjoajan tarjoamassa väistötilassa ei ole ollut tarjouspyynnön vaatimusten mukaista teknistä tilaa. Markkinaoikeus oli aiemmin hylännyt vaatimuksen hankintamenettelyn täytäntöönpanon väliaikaisesta keskeyttämisestä. Hankintayksikkö esitti, että väistötila oli toteutettu sijoittamalle se välikattoon eteisen ja wc-tilan päällä, eikä tarvetta erilliselle tekniselle tilalle ollut. Markkinaoikeus totesi, että hankintayksikkö oli…

Lue lisää