Jätesäädöspaketin sisällöstä sopu
Hallitus on päässyt sopimukseen niin sanotun jätesäädöspaketin sisällöstä. Tavoitteena on saada hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2021 alkupuolella.
Jätelakiin esitetään kunnille, jätteen haltijoille sekä pakkausten tuottajille nykyistä selvästi tiukempia jätteen erilliskeräysvelvoitteita. Kotitalouksille uudistus tarkoittaa entistä parempia jätehuoltopalveluja: pakkausjätteiden ja biojätteen lajittelu ja erilliskeräys tulee järjestää kaikissa taajamissa kiinteistöillä, joilla on 5 asuinhuoneistoa tai enemmän. Biojätteen kerääminen laajenee myöhemmin kaikille kiinteistöille yli 10 000 asukkaan taajamissa.
Kuntien on jatkossa kilpailutettava keskitetysti kaikkien erilliskerättävien jätteiden kuljetukset. Sekalaisen yhdyskuntajätteen ja saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetuksen kunta voisi edelleen laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä siirtää kiinteistön haltijan järjestettäväksi. Kuntien on kuljetusten kilpailutuksissa kiinnitettävä erityistä huomiota urakka-alueiden jakamiseen siten, että kaiken kokoisilla kuljetusyrityksillä on mahdollisuus saada kuljetusurakoita.