Puolangan kunnalle esitetään 120000 euron seuraamusmaksua laittomasta suorahankinnasta
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) teki 31.8.2020 markkinaoikeudelle esityksen seuraamusten määräämiseksi Puolangan kunnalle laittomasta suorahankinnasta. KKV:n selvitysten mukaan Puolangan kunta teki vuoden 2020 alussa kymmenien miljoonien eurojen arvoisen jatkosopimuksen kunnan sote-palveluiden tuottamisesta ilman hankintalain mukaisen kilpailutuksen järjestämistä.
Seuraamusmaksun lisäksi KKV esittää, että markkinaoikeus lyhentää Puolangan kunnan Terveystalo Kuntaturva Oy:n kanssa solmiman hankintasopimuksen päättymään kuuden kuukauden kuluttua lainvoimaisesta markkinaoikeuden päätöksestä.
Puolangan kunta kilpailutti sote-palvelunsa vuonna 2012. Kilpailutukseen perustuva sopimuskausi päättyi vuoden 2019 lopussa. Tämän jälkeen kunta hankki sote-palvelut Terveystalo Kuntaturvalta jatkosopimuksella ilman kilpailutusta. Alun perin enimmäiskestoltaan seitsemäksi vuodeksi kilpailutettua sopimusta jatkettiin suorahankintana kuudella vuodella. Myös sopimuksen piiriin kuuluvaa palveluvalikoimaa muutettiin. KKV aloitti suorahankinnan selvittämisen oma-aloitteisesti keväällä 2020.